Tänään alkoi koulupolku - maratonkoulu

Starttasin tänään 40 muun innokkaan ja ilahduttavan eritasoisen tulevan juoksijan kanssa perinteisen Tampereen Maratonklubin juoksukoulun. Koululaisilla on tavoitteena juosta 10, 21 tai 42 km ja suurimmalla osalla tavoite toteutuu Tampere Maratonilla 27.8. Minä olen organisoinut näitä merkintöjä juoksun osalta kalenteriin melkoisen reippaasti ennen tuotakin tavoitetta, joten toivoa voin sopii että olen elokuussa a) hengissä b) palautunut edellisistä ja c) juoksukykyinen.

Esittelin itseni keski-ikäisenä naisena, jolla on intoa ja kalenteri täynnä tavoitteita – vaan ei taitoa. Vetoan vanhaan ja hyväksihavaittuun mottooni ”into menee älyn edelle”. Olen juossut omaksi ilokseni ja omaan kohtuullisen lähtötason, mutta olen vielä kaukana maratoonarista, saati tunturissa loikkivasta ultrajuoksijasta. Koulun esittäytyminen teki kuitenkin tehtävänsä siinä, että olen sanonut nyt tavoitteitani julkisesti ääneen eikä minulla ole tällä hetkellä mitään pätevää syytä selittelyille ja treenaamattomuudelle.

Koulun työkaluihin kuuluu treenien kerääminen Heiaheiaan. Olen tässäkin yhteisössä aikaisemminkin lorvinut ja hetkittäin pätkittäinen tekemisiäni kirjannut, mutta nyt tuli hommaan tavoitteellisuutta. Klubilla on oma aktiivinen yhteistö, jonka huomiin koululaisetkin heti tempaistiin. Jestas sentään, siellähän on jengiä, jotka juoksevat yli 3000 km vuodessa!

Yksi päivän kouluttajista totesi, että tavoite on treenaamisessa melkein tahtoakin tärkeämpää. Ilman tavoitetta homma ei kiinnity minnekään, on luvallisempaa alisuorittaa, jopa keskeyttää eikä harjoittelun tasoakaan saa oikein määriteltyä jos ei läpimenon lisäksi aseta itselleen myös aikatavoitteita. Omalla kohdallani tämä taitaa olla juuri näin. Usvan peitossa on kuitenkin se, miten itselle asetetaan realistisia tavoitteita. Kun saan tulevista testeistä rajoja ja syketasoja, mitä se tarkoittaa tavoitteen asetannan kannalta? Mikä on minkäkin tasoiselle kuntoilijalle kova? Mikä on realistinen, mutta motivoiva ja kunnianhimoinen tavoite, mikä liian kova lähtötasoon nähden? Jos juoksen juuri kevyet pk-lenkit esim. vauhdilla 7.30/km sykkeiden pysyessä silloin noin 125 tuntumassa, voiko tällä perusteella määritellä jo jotain? Tai 6.30/km vauhdissa sykkeeni on noin 145 tuntumassa. Silläkö sitten pitäisi jaksaa mennä toukokuussa 1. maratonkokeilu? Lisäksi huomaan jo nyt, että sykkeiden pysyessä samalla tasolla, se vauhti mitä voin samoilla sykkeillä juosta kasvaa koko ajan.

No, ehkä minä olen siellä koulussa juuri siksi, että oppisin tämänkin.

Varusteosuuden jälkeen sain tietenkin kimmokkeen painelle verkkokauppaan vaateostoksille. Hommasin outnorth.fi kaupasta kasvojen päälle tulevan ”pakkassuojaimen”, olisiko virallinen nimi sitten baclava? Toki minulla on jonkinlaisia tuubeja kasvojenkin edessä näillä paukkukeleillä ollut, mutta nyt on sitten astetta prompi ja suojaavampi. No, saattoi siihen ostoskoriin eksyä myös laskettelusukat ja säpäkät urheilurintsikat. Joita ei kyllä pitäisi näin vain ilman sovittamista tilailla.

Me innokkaat koululaiset pääsimme heti ensimmäiselle yhteislenkillekin. Waldnielin lenkki kuulosti mystiseltä ammattipuuhastelulta, mutta sehän olikin mitä parhain treenimuoto pk-tekemiseen ja kohtuulliseen pakkaseen. Kiersimme 1 km lenkkiä vuoroin juosten, vuoroin kävellen. Suhdetta etenemistyylien välillä muutettiin matkan aikana esim. 8 minuuttia juosten, 2 minuuttia kävellen, 7 juosten ja 1 kävellen jne. Mukavaa juttuseuraa löytyi heti, tahti pysyi maltillisena (olen vähän keulinut viime aikoina sykkeiden osalta..) ja ruoka maistui treenin jälkeen taivaalliselta. Noin -14 astetta teki tepposet reisille ja ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin tunsin, että nyt oli kinttujen kohdalla aivan liian vähän lämmikettä. Luulin, että rasva lämmittää, mutta sehän onkin surkea eriste..

Summa summarum: Kivaa oli, uskon ryhmätreeniin erityisesti motivaattorina ja jos mahdollista, intoa tekemiseen on jopa entistä enemmän! Vielä jännittää, millaiseen treeniryhmään lopulta päädyn!

Treenille löytyy aina aikaa

Usein sanotaan, että ajan löytäminen liikunnalle on vain itsestä kiinni. Ja että aikaa löytyy aina, jos haluaa. No, minä olen halunnut viimeisen vuorokauden todella paljon, mutta ihan kaikki ei ole aina itsestä kiinni.

Plan A: Ykkösellä on maanantaisin uimakoulu. Vien hänet sinne illalla ja teen samalla Varalaa läheltä löytyvissä Pispalan portaissa 35 minuutin porrastreenin. Ehdin vielä seuraamaan Ykkösen ”treenien” loppuhuipennuksen altaan reunalle. Aviomies kuitenkin päivystää eli lähtö töihin voi tulla milloin vaan ja Kakkonen pitää ulkoistaa siinä vaiheessa naapurille hoitoon. Ilta osotti, että Kakkonen oli flunssainen ja kyläilykunnoton, Aviomies joutui päivystystöihin ja kukaan ei mennyt minnekään. Ei juoksua.

Plan B: Laitan lapset nukkumaan. Jos Aviomies palaa, painun myöhäiselle lenkille. Jos työt jatkuvat, hyppään Tacx:ssa kiinni olevan pyörän selkään ja polkaisen makuuhuoneessa tunnin iltalenkin samalla telkkaria katsellen. Aviomies ei palannut, hyppäsin fillarin satulaan, mutta pyörä ei totellut. Vaihteet eivät vaihtuneet ja renkaat eivät pyörineet. Jätin leikin sikseen, tosin jäin Aviomiehen pyöräilykengissä ja itselle vieraissa klosseissa kiinni polkimiin. Tein kettuuntuneena olohuoneessa 24 minuutin Tabata-harjoituksen. Kätevä kotipiiskuri ja tehokas 8×20 sek treeni 10 sek palautuksilla (4 minuuttai/liike) x niin monta liikettä kuin haluat. Ei juoksua.

Plan C, päivä II: Kello soimaan seuraavana aamuna klo 5.30, lasi mehua ja baanalle. Olenkin jo melkein oppinut nauttimaan aamulenkeistä. Kun kello soi, Aviomies oli edelleen töissä. Hän tuli kotiin klo 6.40, lenkille en enää ehtinyt ennen päiväkotirumbaa ja töiden aloitusta klo 8. Ei juoksua.

Plan D, päivä II: Lähden lenkille heti töiden jälkeen. Kun tulen töistä, Aviomies on tehnty töitä putkeen 34 tuntia ja on täysin edesvastuuttomassa tilassa vahtimaan lapsia. Ei juoksua.

Plan E, päivä II: Odotan, että koko bändi nukahtaa klo 21 ja saan vetää tossut jalkaan ja napit korville. Onnistui! Rauhallista vk:ta 55 minuuttia, keskisykkeet 144 ja vauhti 9,7 km/h. Lopultakin juoksua, kiitos!

Koska olen keski-ikäinen nainen, palkitsin itseni kärsivällisestä odottamisesta jättimäisellä keksillä ja rauhoittavalla kupillisella vihreää vadelmateetä.