Alkuverryttely

Liikunnan harrastamisesta, siis ei ammattimaisesta urheilulajin toteuttamisesta on tullut nykyisin kovin vakavaa – ja lähes ammattimaista. Kuntosalilla kävijät tai jumppa-aktivistit ovat tosiharrastajia vasta kun puhuvat lajista fittneksenä ja kilpailevat. Juoksun puolella ultramatkat ovat uusi kymppi ja tuloksia ei kannata julkisesti mainita jos puolikkaan aika ei ole SUB2 ja kokonaisen kolmosella alkava. Satunnainen sunnuntailenkkeily, enimmäkseen lompakossa lepäävä salikortti tai arjen hyötyliikuntaan vannominen on verrattavissa sohvaperunailuun. Yritä siinä sitten löytää kultainen keskitie.

En sitä sitten itsekään löytänyt.

Olen nelikymppinen (no, kolme vuotta yli, mutta kiellä totuuden aktiivisesti..) kahden pienen lapsen työssä käyvä äiti. Jonka mies käy vielä enemmän töissä. En ehdi harrastaa niin paljon kuin haluaisin laiminlyömättä jollain tavoin perhettäni ja pistämällä omat asiani tasaisesti kolmen muun ihmisen edelle. Toki ehtisin jos minusta olisi luontevaa treenata öisin, tinkiä ylipäänsä nukkumisesta tai harjoitella sekuntiaikataulutetun viikkokalenterin voimin. Kaikkeen tähän olen kuitenkin liian mukavuudenhaluinen, perhekeskeinen ja mikäs se sana olikaan.. laiska.

Vaikka osasin noin hienosti perustella, että harrastimistasoisen tekemisen pitäisi olla lähtökohtaisesti helppoa ja pakotonta, rikoin kaikki periaatteeni ja loin sekä itselleni ( ja siinä sivussa myös avioiehelleni) tavoitteen, joka vaatii hieman periaatteiden tarkistamista..

Olen ilmoittautunut meidän viettämään laatuaikaa NUTS Pallas -juoksuun 16.7.2016. Tarkoituksena on edetä vapaavalintaisella tyylillä, mutta mielellään mahdollisimman nopeasti 55 km.

Olisi ihan paikallaan uskaltaa sanoa edes itselleni, että edelleen tämä ”juoksen sen verran kun hyvältä tuntuu” asenne on ihan oolrait, että tämä kyllä riittää näin ruuhkavuosien treenaukseen. Samalla kun tunnen tarvetta selitellä keskinkertaisuuttani, tiedostan että oikeasti haluan tehdä tästä harrastamisesta juuri sitä hieman vakavampaa mitä yritin alunperin kynsin hampain välttää. Tässä ruuhkavuosien rallissa, lasten, miehen, työn ja muiden tekemisten ristipaineessa olen tähän mennessä edennyt 20 – 30 km viikkotahtia summittaisen treenauksen periaatteella ja olen monella mittarilla oikein hyvässä kunnossa. Mitä helvettiä sitä tässä vähättelemään, onhan se nyt aika hyvää itsestä huolehtimista tässä elämäntilanteessa - vaikken tilastoissa loistakaan.

Jokerikortti

Keväällä 2013 pieleen menneen niska-hartiahieronnan seurauksena molemmat päähän kulkevat nikamavaltimoni vaurioituivat ja ovat edelleen tukossa. Tarkoittamattaan ehkä hiemen kokematon hieroja aiheutti tilanteen nimeltään ”vertebralis dissection”. Molempien nikamavaltimoiden seinämät repeytyivät, tihkuttivat verta verisuonen seinämien väliin ja tukkiutuivat. Pysyvästi. En saanut aivoverenkiertohäiriön oireita järjetöntä päänsärkyä lukuunottamatta. Olin sairaalassa useamman viikon ja totuttelin normaalin elämään ja rasitukseen lähes puolen vuoden ajan. Tuona aikana en mm. saanut liikkua kevyitä kävelylenkkejä enempää, pelata golfia tai nostaa lapsia muutamaan kuukauteen. En ole enää potilas enkä toipilaskaan, mutta maksimiharjoittelun vaikutus tälle elimistölle on täysi mysteeri ja lääkärien näkemyksen mukaan ei suositeltavaa. Joudun välttämään itseni äärirajoille piiskaamista, mutta muuten saan tehdä tosissani. Toipuminen ja omien uusien rajojen hakeminen on tästä eteenpäin tärkein motivaattorini.

Miksi blogi?
Kirjoittaminen on kivaa ja olen aikaisemminkin todennut, että konkreettisen muistijäljen jättäminen on yksi tapa potkia omaa tekemistä eteenpäin. Liikkumiseen, juoksemiseen ja omien tavoitteiden tavoittelemiseen liittyy paljon sellaista, jota haluan pohtia. Ja koska kaikista paras lajini on aina ollut selittely.

Tästä alkaa siis matka, jonka yksi määränpää on ensi heinäkuussa Suomen mahtavassa Lapissa. Tosin toukokuun lopussa testaan polkukisailua ensimmäisen kerran NUTS Karhunkierroksen 31 kilometrin matkalla. Ja onhan tässä juostu jo tällekin vuodelle puolikas ja Pirkan hölkkä. Mutta jatkossa vähän erilaisella asenteella, ei kuitenkaan vakavasti. Jos muutun kurttuotsaiseksi suorittajaksi, projektin kokonaisvaikutus tulkitaan epäonnistuneeksi.

Muok* Pari viikkoa blogin avaamisen jälkeen sain aviomieheltä joululahjaksi maratonin ja maratonmatkan. Tavoitteita tuli kerralla reilun neljänkymmenen kilometrin verran lisää.