Kolme vuorokautta H-hetkeen

Kolmen vuorokauden kuluttua starttiin on 15 minuuttia. Arvelisin että jännittää pirusti. Todennäköisesti mieli tekee jo päästä tositoimiin. Kolmen vuorokauden ja viiden tunnin kuluttua olo on varmasti hyvin erilainen. Kankea ja endorfiininhöyryinen toivoisin.

Tällä hetkellä olo on epäuskoinen. Mitä minä itsestäni oikein luulen? Kuuteen tuntiin se aika ja sillä sipuli. Miten voin kuvitella tällä treenillä ja näillä kilometreillä selviytyväni urakasta? Onko tässä ylipäänsä mitään järkeä. Voisin istua kotona terasilla, nautiskella skumppaa ja lukea hyvää dekkaria miehen hieroessa varpaita..

Treeni on nyt minimissä. Kaikki on tehty. Tankkaus on alkanut. Nyt pitäisi vain osata olla. Haastavin rasti.

Ensimmäisen tankkauspäivän nautiskelin tasaiseen tahtiin Dexal Heavyä ja söin itselleni poikkeuksellisesti kaksi täyttä ateriaa, joilla puputin myös normaalia enemmän leipää. Toisen päivän aamuna tein Lasagnea, jota en ole syönyt vuosikausiin. Siihen rinnalle lisää Dexalia ja olo on kuin jo nyt kuin puutiaisella. Tälläkö täysinäisyyden asteella pitäisi juosta kevyesti?

Eilen kävin viikon ensimmäisellä, toiseksi viimeisellä lenkillä ennen kisaa. Onneksi lämpötila täälläkin nousi, joten ehdin edes lyhyen suorituksen verran tunnustella, mitä on juosta noin 20 asteessa. Hikihän siinä tuli, mutta suurempi haaste olikin paikallinen allergiakausi. Olen nautiskellut allergialääkettä säännöllisesti jo useamman viikon, mutta eipä auttanut tuo normiannostus kun siitepöly tunki silmiin ja keuhkoihin. Ihme kyllä syke pysyi lenkillä aisoissa, vaikka saavuin kotiin niiskuttaen, silmät vuotaen ja keuhkot pihisten. Lääkettä on käytettävä nyt monella tapaa siihen malliin, että leposyke näyttäisi olevan noin 10 pykälää korkeammalla normaalista. Saa nähdä mitä tämä tarkoittaa sunnuntaille.

Juoksusuunnitelma

Maratonklubin valmentajani ja arvovaltainen Googlen tuomaristo vannottavat tekemään itselle sopivan juoksusuunnitelman ja pitämään siitä kiinni. Olen arponut kuntoa, keliä, planeetan asentoja sun muita mahdollisia vaikuttavia tekijöitä, mutta nyt olen lyönyt suunnitelma lukkoon.

Vauhti. Eilinen lenkki vahvisti ajatukseni sunnuntain juoksuvauhdista. Kun parin kilometrin vk-testailu muutamaa sekuntia vaille 6 min kilometrivauhdilla piti eilen sykkeen alle 140, on siitä yhtä pykälää hitaampi tavoitevauhtini. Isken sunnuntaina 4.15 vaihteen päälle. Sillä mennään minne jaksetaan, jos sykkeet pysyvät aisoissa. Jos eivät pysy, hiljennän tahtia ja katson vauhtia myöhemmin uudestaan.

Huolimatta siitä, että kaikki hokevat rauhallista alkua ja kiihdyttämistä loppua kohden, olen itse taipumassa erilaiseen taktiikkaan. Jos syke tosiaan pysyy tutulla tavalla aisoissa, lähden tällä vauhdilla liikenteeseen ja toki kiristän jos varaa on. Mutta minun on turha on lähteä lähes pk-vauhdilla ja kuvitella kiristystä esim. 25 tai 30 kilometrin jälkeen. Aerobisen suorittamisen osalta tämä vauhdinjako varmasti onnistuisi, mutta uskon jalkojen olevan noilla kilsoilla jo sen verran kankeat, että uutta vaihdetta ei välttämättä löydy. Jos vauhti hiipuu, sitten se hiipuu ja maalii lönkötellään jollakin tasolla. Ei auta kokemattoman kuin katsoa.

Matkaeväät. Spibeltiin pakataan 6-7 geeliä. Shortlistalla on High5 ja Maxim  -geelit. Ajatukseni oli alkuun ottaa alkuun normigeelejä ja ehkä noin 25 km eteenpäin kofeiinillisia versioita. Kun otan mukaan Saltsticks kofeiinia sisältäviäsuolatabletteja, meni suunnitelma vähän uusiksi. Todennäköisesti kofeiini tulee nyt tabuista ja geelit geeleinä. Ajatuksena on ottaa 1. geeli noin 10 km kohdalla ja sen jälkeen noin puolen tunnin välein. Kofeiinin annostusta pitää vielä miettiä, ettei matka tyssää tykyttelevään sydämeen.

Vaatteet. Prahaan luvataan lämpötilaksi noin 20 astetta. Kisavaatetus on todennäköisimmin 2XU:n lyhyet shortsit, Nike Mailer paita mahdollisimman kirkuvan värisenä ja juoksuporukkamme logolla, Cepin kompressiosukat ja ohut lippis, joka on vielä hankkimatta.. Kenkät meinasin vielä loppumetreillä vaihtaa Adidaksen Boston Boosteihin, mutta pidättäydyn nyt kuitenkin NB:n Vazee Paceissa.

Hallittu kaaos, joka kulkee Prahaan käsimatkatavaroissa. 

Muut varusteet. Ajatuksena on edelleen ottaa mukaan vyöhön myös puhelin musisointia varten sekä luurit. Sitten omat nessu ja intiimi-Savet, sillä eihän sitä koskaan tiedä..

Aamurituaalit. Herätys normaaliin aikaan. Reipas hotellin aamupala. Ennen starttikarsinaan menoa vähintään 1-2 km verryttelyä kropan herättelyksi ja sykkeen tasaamiseksi. Toivottavasti vatsa toimii. En kaipaa biokätköilyä vanhan kaupungin kujille..

Juoksun aikana. Vettä tai urheilujuomaa joka pisteellä, ei siltä ensimmäiseltä pöydältä vaan vähän taaempaan. Sienestä vettä ja märkä t-paitalook vaadittaessa. Ympärille katselua. Nautiskelua. Rennosti ottamista. 

--

Merkillistä on, että olen nykyisin pääosin ajattelematta sitä lähtökohtaa, josta tälle matkalle kolme vuotta sitten ponnistin. Kun tänä äitienpäivänä seison starttiviivalla, on se hyvin erilainen tilanne kun kolme vuotta sitten Taysin 10 B:llä. Silloin elimistössä jylläsi adrenaliini ja verenohennuslääkkeet. Olin totaalisessa liikuntakiellossa molemmissa niskan nikamavaltimoissa todetun dissekaation ja sitä seuranneen täydellisen suonien tukkeutumisen vuoksi. Neurologit olivat ymmällä ja minä itse paniikissa. Luulin kuolevani enkä ainakaan uskonut juoksevani - ehkä enää ikinä. Tosin eipä ollut juoksu tai urheilu silloin mielessä alkuunkaan. Ajattelin, miten kolme maailma rakkainta pärjäisi jos tämä mutsi tähän sänkyyn kuukahtaisi. 

En onneksi kuukahtanut. Ihmiskeho on myös ihmeellinen mysteeri toipuessaan. Kaksi valtimoa on edelleen tukossa, mutta tässä sitä vaan lähdetään maratonille henkseleitä paukutellen. Silti äärimmäisen kiitollisena edes mahdollisuudesta osallistua. Jos kaikki menee totaalisen pieleen ja sunnuntaina vituttaa, pyrin muistamaan tämän kontekstin. 

-- 

Nyt lähden viimeiselle höntsälle. Neljä kilometriä rauhallista pk:ta, lämmössä olon testailua ja muutama reipas veto. Sen jälkeen rauhatonta vaeltelua ja panikointia kaksi vuorokautta. Sanoinko jo panikointia. Ristus sentään.